Onnenpyörä
Ihana vaimoni keksi ihanan idean. Kun kaikenlaista on jo kokeiltu ja tehty piristää toiminnan arpominen arkea. Olemme muutaman kerran päättäneet nopalla naidaanko vai eikö tai saanko tulla vai en. Esim. 1-3 ei naida ja 4-6 naidaan. No nyt tehtiin niin, että vaimo oli tehnyt minulle onnenpyörän netissä, jossa ensin arvottiin kuinka monen päivän päästä saan seuraavan kerran orgasmin. Vaihtoehtoja olivat kaikki tulevat päivät kyseisestä päivästä viisi päivää eteenpäin. Tässä vaiheessa minulla oli jo edellisestä orkusta noin viikko aikaa. Eli pohjilla oli jo kiimainen kutkutus, jossa kaikki psykologiset hallintaan ja alistumiseen liittyvät seksileikit ovat todella kiihottavia. Orkkuani siirrettiin onnenpyörän päätöksellä muutama päivä eteenpäin. Se päivä on huomenna.
Sitä odotellessa arvotaan toisella onnenpyörän pyöräytyksellä joka ilta tapa, jolla vaimoni saa orkun. Emme tee siis mitään muuta. Ei seksiä eikä mitään esileikkiä. Vain suoraan asiaan arvotulla tavalla, orkku vaimolle ja nukkumaan. Tarkoituksena on siis tyydyttää vaimo ja se siitä. Rentoutuneena nukkumaan (itse saan kärvistellä kovan kalun kanssa kiimassa ja koittaa hillitä halut). Vaihtoehtoina arvonnassa olivat saada orkku vaimon omilla sormilla, minun sormilla, suulla, suurella dildolla, pinkillä (Lovense Lush), pinkillä ja mulkulla (yhtä aikaa sisässä), pehmeällä peniksen kaltaisella dildolla johon voi työntää kullin sisälle ja panna. Viimeinen vaihtoehto oli jäädä ilman orkkua.
Ensimmäisenä iltana hän sai arvonnasta dildon jolla pannaan. Laitoin sängyn päätyyn pari jämäkkää tyynyä korokkeeksi, otin dildon esille ja aloin hyväillä kulliani ja dildoa valmiiksi liukkararilla vaimoa makkariin odotellessa. Kun hän saapui oli kaikki valmista iltaorkkua varten. Vaimo nopeasti nelinkontin vatsalleen sängylle tyynyjen päälle perse minuun päin. Työnsin kullin dildoon ja aloin hitaasti työnnellä sitä sisään pilluun. Heti asiaan ilman esileikkiä mikä oli hänestä kiihottavaa. Panin takaapäin samassa asennossa noin vartin ja vaimo myös käytti välillä omia sormiaan klitalla apuna. Välillä hän liikutti persettä ja nussi dildon vartta itse minun ollessa paikallaan. Kulli ei dildon sisässä juuri liiku, joten itse en tässä yleensä laukea. Ennemminkin tahtoo olla pitkään pannessa haaste pitää seisokki yllä. Puristelin perseestä, pidin ja kiskoin hiuksista ja otin lantiosta kiinni. Vaimo huohotti, voihki ja laukesi. Kamppeet sängyn alle, vehkeet puhtaaksi pyyhkeillä ja puhdistusliinoilla ja nukkumaan.
Seuraavana iltana vaimon orkkuarpajaiset toistuivat ja voi mikä harmistus, kun sektoriin sattui orkuton vaihtoehto. Mietittiin rikotaanko sääntöä mutta päätimme sitä kuitenkin noudattaa. Hetken hyväiltiin käsillä toisiamme. Vaimo hellästi kosketteli ja puristeli kullin päästä vetämättä esinahkaa taakse mikä oli jättimäisen ihanan tuntuista ja kiusoittelevaa. Hieman taputtelin häntä klitalle ja silittelin pillua laittamatta sormea sisään. Melko heti lopetimme touhun ja aloimme nukkumaan. Koska käytetyt vaihtoehdot poistuvat aina seuraavasta onnenpyörän pyöräytyksestä tulee vaimo tänään saamaan orkun illalla. Vielä en tiedä osallistunko jotenkin touhuun vai katselenko vierestä.
Huomenna on vuoroni saada orgasmi ja tässä muutamia arpajaisiin tulevia tapoja laueta. Voin laueta sisään naimalla pilluun, peppuun tai suuhun. Nämä lienevät ne parhaat. Tai sitten vaimo tai minä itse runkkaan orkun kädellä. Tai sitten saan panna pantavaa dildoa (se on siis sisäpuolelta tekopillu ja ulkopuolelta kulli). Voin myös saada orkun hieromasauvalla (Magic Wand) joko vaimon tai itseni tekemänä. Varmaan yksi vaihtoehto tulee olemaan myös ilman orkkua jääminen tasapuolisuuden nimissä vaikka orkkupäivä olikin arvottu huomiseksi. Aina en meillä saa vaikka onkin luvattu. Vaimo päättää. Ehkä muitakin vaihtoehtoja tulee vielä mieleen.
Varmaankin tullaan myös ottamaan taas vaihteeksi penislukko käyttöön ja arpomaan, kuinka monta päivää minun tulee sitä pitää. Ja ne päivät tosiaan on ilman mitään kosketusta mulkkuun ja luonnollisesti ilman orkkua. Ilta arpajaiset varmaankin jatkuvat näin jonkinaikaa, koska leikki on molempien mielestä erittäin kiihottava. Vain kullittomat orkkuvaihtoehdot luonnollisesti käytössä, kun häkki on lukossa. Vaimolla on tapana tyydyttää itselleen joka aamu orkku, joten iltaorkku ei ole hänen ainoa orkkunsa päivässä. Joskus hän saa pari orkkua seksin aikana, joten yleensä päivässä 2-3 orkkua päivässä. Orkku aamuin illoin pitää vaimon tyytyväisenä!